Vastuullisuusraportti 2017

Taloudellinen kannattavuus

Taloudellinen vastuu tarkoittaa Fennovoimalla pitkän aikavälin arvontuottoa osakkaille sekä hankkeen myönteisiä taloudellisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Toimintatapamme

Fennovoima tukee hankkeen myönteisten taloudellisten vaikutusten syntymistä monin tavoin ja on asettanut seuraavan tavoitteen: Hanhikivi 1 -hankeella on merkittävä myönteinen vaikutus alueellisesti ja kansallisesti.

Keskeiset taloudelliset tiedot

Fennovoiman tehtävänä on rakentaa Suomeen uusi ydinvoimalaitos, joka tuottaa vakaahintaista sähköä Fennovoiman omistajille.

Fennovoiman suomalaiset omistajat ovat teollisuusyhtiöitä ja kunnallisia energiayhtiöitä, jotka tulevat käyttämään laitoksesta saamansa energian omiin tarpeisiinsa. Fennovoiman Hanhikivi 1 -hanke hyödyttää koko Suomea lisääntyneen hiilidioksipäästöttömän sähköntuotannon myötä.

Fennovoima toimii mankala-periaatteen mukaisesti, eli osakkaat saavat osansa ydinvoimalaitoksen tuottamasta sähköstä omakustannushintaan omistusosuuksien mukaisesti. Tämän takia Fennovoima ei tuota voittoa tai maksa osinkoa perinteisen liiketoimintamallin mukaisesti.

Fennovoimalla on kaksi toimistoa, pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja paikallistoimisto Pyhäjoella. Fennovoima omistaa 100 % OOO Fennovoima Rus -yhtiöstä Venäjällä. Tytäryhtiö rekisteröitiin marraskuussa 2015, ja sen tehtävänä on valvoa Venäjällä tehtäviä hankintoja. OOO Fennovoima Rus -yhtiöllä on toimisto Pietarissa.

Tilikausi 2017

Fennovoimalla ei ollut liikevaihtoa vuonna 2017, sillä yhtiö on projektivaiheessa eikä omista vielä tuloja tuottavia hyödykkeitä. Ydinvoimalaitoksen rakentaminen alkaa, kun Suomen hallitus myöntää Fennovoimalle rakentamisluvan. Nykyisen aikataulun mukaan laitoksen käyttöönotto tapahtuu vuonna 2024, jonka jälkeen laitoksen kaupallinen toiminta alkaa.

Kaikki Fennovoiman kustannukset liittyvät ydinvoimalaitoksen suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöönottoon.

Fennovoiman taloudellisen arvon jakautuminen kuvataan seuraavassa kuvassa.

Ennen laitoksen kaupallista käyttöä Fennovoimalla ei ole odotettavissa tuloja, ja sen takia:

Luotu taloudellinen lisäarvo (a) pysyy maltillisella tasolla ja koostuu pääosin rahoitustuotoista, jotka liittyvät lainasopimuksiin ja likviditeetin hallintaan.

Jaettu taloudellinen lisäarvo (b) on huomattava ennen ydinvoimalaitoksen kaupallista käyttöä, koska laitosinvestointi ajoittuu tälle ajalle. Tällöin Fennovoima ei tuota jaettavissa olevaa tuloa tai taloudellista arvoa, kuten yritykset yleensä. Sen sijaan Fennovoima jakaa sijoitettua pääomaa lukuisille sidosryhmille (esim. oma henkilöstö, ulkoiset palveluntuottajat, viranomaiset ja laitostoimittaja), mikä edistää laitoksen valmistumista.

Edellä esitetyistä syistä yhtiöön jätetty taloudellinen lisäarvo (a-b) on tällä hetkellä negatiivinen. Kun laitoksen kaupallinen käyttö aloitetaan, tuotettu taloudellinen lisäarvo kattaa jaetun taloudellisen lisäarvon. Mankala-periaatteen takia, yhtiöön jätetyn taloudellisen lisäarvon odotetaan pysyvän lähellä nollaa myös laitoksen kaupallisessa käyttövaiheessa.


Hanhikivi 1 -hankkeella on merkittävä myönteinen vaikutus alueellisesti ja kansallisesti

Hanhikivi 1 -hanke on merkittävä taloudellinen investointi, jonka vaikutukset ulottuvat koko Suomeen ja kansantalouteen. Investoinnit parantavat työllisyyttä etenkin rakennusalalla.

Uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen synnyttää merkittäviä lisäinvestointeja paitsi energiasektorilla ja rakentamisessa, mutta myös hyödykkeitä tuottavassa teollisuudessa. Investoinneista syntyvät lisätulot kasvattavat kotitalouksien ostovoimaa ja piristävät kulutuskysyntää. Hanhikivi 1 -hankkeen vaikutukset näkyvät jo alueella elinympäristön vilkastumisena, rakennustoiminnan lisääntymisenä ja parantuneina työmahdollisuuksina.

Paikallisten toimijoiden valmiuksien parantaminen

Hanhikivi 1 -hankkeen sosiaalinen ulottuvuus on merkittävä. Fennovoima on tehnyt tiivistä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa projektin alkuvaiheista asti. Fennovoima osallistuu kehittämishankkeisiin, joilla pyritään parantamaan paikallisten toimijoiden valmiuksia valmistautua ydinvoimalan rakentamisvaiheeseen.

Kehityshankkeiden tavoitteena on saada Fennovoiman ydinvoimalaitoshankkeesta mahdollisimman paljon hyötyä seutukunnille ja vahvistaa alueen vetovoimaisuutta.

Alueen kyky tukea hanketta ja sopeutua sen asettamiin vaatimuksiin on tärkeää Hanhikivi 1 -hankkeen sujuvan toteuttamisen kannalta.

Liiketoiminnan tukeminen

Kannustamme suomalaisia yrityksiä ottamaan osaa Hanhikivi 1 -hankkeeseen ja kerromme hankkeesta erilaisissa tilaisuuksissa, joita järjestetään lähialueen kunnissa ja muualla Suomessa. Fennovoiman lisäksi tietoa työ- ja urakointimahdollisuuksista Hanhikivi 1 -työmaalla tarjoavat alueen kunnat ja yrityspalvelut. Fennovoima auttaa myös laitostoimittaja RAOS Projectia ja pääurakoitsija Titan-2:a tekemään yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa.

Lisäksi Fennovoima tarjoaa suomalaisille yrityksille tietoa hankkeesta ja siihen liittyvistä sopimuksista, hankintamenettelyistä ja vaatimuksista FinNuclearin järjestämissä valtakunnallisissa info- ja verkostoitumistilaisuuksissa. Alueellisesti tätä tietoa välittävät kunnat ja yrityspalvelut. Suomalaisten yritysten kykyä osallistua menestyksekkäästi tarjouskilpailuihin parannetaan valmennuksin. Fennovoima osallistuu FinNuclearin tarjoaman koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Työmaarekisterissä olevien yritysten alueellinen jakautuminen Suomessa.

Työmaarekisteri 2017 2016
Yritykset    
Yrityksiä yhteensä 486 345
Suomeen rekisteröityjä 454 (93 %) 329 (95 %)
Työntekijät    
Työntekijöitä yhteensä 2299 1523
Suomalaisia 2017 (88 %) 1498 (98 %)

Yritykset ja työntekijät työmaarekisterissä.
Työmaalla työskentelevien työntekijöiden määrä on kaksinkertaistunut vuoden takaiseen verrattuna.
Työmaalla työskenteli päivittäin keskimäärin 300 työntekijää.